Hankeviestintä ohjaa sanana helposti ajattelemaan työtä viestinnän ammattilaisten osaamisalueena – kyse on oikeastaan viestimisestä. Jos hankkeessa ja hankkeesta ei viestitä, sen tulokset jäävät vain hanketiimin hyväksi eikä vaikuttavuutta juuri synny. Hanketyö on lähes 100 % viestimistä eli vuorovaikutusta sekä hanketiimin, asiakkaiden että muiden sidosryhmien kanssa.
Tämän päivän hankeviestintä on kaukana yksisuuntaisesta tiedottamisesta. Siinä käytetään yhä enemmän sisältömarkkinoinnin ja asiakaskokemuksen kehittämisen keinoja. Asiakas on tarinan sankari eli hanke ei viesti itsestään, vaan jakaa omaa asiantuntemustaan asiakasta auttavien sisältöjen avulla.
Hankeähkyä?
Hankeviestinnän erottaa muusta viestinnästä hankkeiden määräaikaisuus. Lyhyt aikajänne on hankeviestinnän ominaispiirre, joka näkyy viestinnässä monella tapaa:
- se vaikuttaa resurssien käyttöön, eli siihen paljonko suhteellisen lyhyessä ajassa päättyvän projektin viestintään kannattaa satsata
- viestinnän budjetti on usein pieni, jolloin on otettava käyttöön kustannustehokkaita tapoja viestiä
- liikkeelle on lähdettävä nopeasti, tuloksia pitää saada lyhyessä ajassa aikaan
- toisiaan seuraavien hankkeiden virta saattaa laimentaa viestintäintoa.
Alla oleva erinomainen kommentti ja kysymys nousi esiin Hankeviestinnän voimatunti -webinaarissamme (katso tallenne täältä):
Monet asiakkaat osallistuvat useisiin hankkeisiin, ja pientä “hankeähkyä” saattaa toisinaan olla ilmassa. Silloin voi olla vaikea motivoida asiakkaita ja kumppaneita viestintään, kun moni ajattelee, että “hanke kuitenkin kohta loppuu” ja “tämä on vaan hanke”. Hankeviestintää suunniteltaessa olisi hyvä miettiä myös hankkeen ja hankeviestinnän jatkuvuutta hankkeen päättymisen jälkeen. Aina kaiken ei tarvitse loppua hankkeen päättyessä, vaan usein on toivottavaa, että hankkeesta aiheutuu jotain pysyvää, ehkä myös viestintäpuolella. Tämä ajattelu saattaa kannustaa asiakkaitakin aktiivisempaan viestintään. Ajatuksia tästä?
Hankkeen tulosten hyödyntäminen hankkeen päätyttyä kannattaakin ottaa mukaan jo hankehakemukseen ja suunnitella sekä hanketyötä että viestinnän toimenpiteitä tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
Innostaminen on ilmaista
Hankeviestinnän toinen ominaispiirre on se, että sitä tehdään verkoston voimin. Hankkeita tehdään verkostoissa, joissa on valtavasti potentiaalia, ideoita ja käsipareja myös viestintään. Toisaalta kiireen keskellä tiimin innostaminen konkreettiseen tekemiseen ei ole se helpoin temppu. Tarvitaan yhteinen näkemys, viestinnän johtamista ja konkreettisia toimintatapoja ja malleja, miten viestintä on osa jokaisen työtä hankkeessa.
Parhaimmillaan hankkeen viestintä hyödyttää myös kaikkia mukana olevia organisaatioita: kun tehdään hyvää viestintää, organisaatiot jakavat sitä mielellään myös omissa kanavissaan. Hankeviestinnän onnistumisen avain on vahva pohja: varmistetaan että viestintää ryhdytään tekemään heti alussa suunnitelmallisesti, luodaan odotuksia ja saadaan asiakkaat ja sidosryhmät odottamaan tuloksia.