Asiateksteihin voimaa – seitsemän sudenkuoppaa ja suosikkia

Hyvin kirjoitettua tekstiä on ilo lukea. Saa keskittyä pelkästään sisältöön, eikä tarvitse kompuroida oudoissa muotoiluissa, epäselvissä rakenteissa tai kirjoitusvirheissä. Teksti on ymmärrettävää ja havainnollista, mutta sen ei silti tarvitse olla tylsää. Siinä on innostavia ilmauksia, värikkäitä verbejä ja kiinnostavaa kieltä.

Selkeät viestit menevät perille ja saavat vastaanottajassa aikaan toivotun reaktion.

Monet asiatekstit on kirjoitettu kankeasti, ja niitä on jopa vaikea ymmärtää. Pointti on hukassa ja lauserakenne niin monimutkainen ja hankala, ettei lukija ymmärrä, mitä tekstillä halutaan sanoa. Tekstissä ei välttämättä ole lainkaan kielioppivirheitä, mutta sanoma jää hähmäisen rakenteen peittoon.

Kiireessä syntyy harvoin timanttista tekstiä

Nopeus ei ole kirjoittamisessa valttia, mutta suunnitelmallisuus on. Jotta voit tuottaa kiinnostavaa ja kiehtovaa tekstiä, kirjoittamiselle pitää varata aikaa.

Monesti kuvitellaan, että teksti tulee kerralla valmiiksi. Kuvitellaan myös, että teksti syntyy kaikkien muiden työtehtävien lomassa. Ei synny. Sille(kin) pitää varata aikaa.

Kun kirjoittamisen pilkkoo osiin, matkaa on mukavampi tehdä. Aloita ajoissa, luonnostele leppoisasti, kirjoita kiireettä, pyydä palautetta ja viimeistele valmiiksi. Siinä on kirjoitusprosessin resepti. Näin löytyy kirjoittamisen ilokin!

Aloittaminen on paras vaihe

Aiheen ideointi, suunnittelu ja luonnostelu saattavat olla kirjoittamisessa kaikkein antoisinta. Anna ajatuksen lentää. Heruta tekstiä lenkillä, saunassa, sohvalla tai tanssimalla. Kirjoita välillä mietteitä talteen. Piirrä kuvia. Viritä alitajunta oikealle taajuudelle. Ole villi ja luova!

Saat paljon materiaalia, jota voit muokata. Etenet vähitellen kohti lopullista tuotosta.

Kun saat kirjoittaa rauhassa, tekstistä tulee parempaa. Selkeä mieli tuottaa selkeää kieltä. Ehdit pohtia, mitä haluat sanoa ja miten haluat sanoa. Kerro asiat suoraan ja kiertelemättä. Käytä yksinkertaisia ja toimivia lauserakenteita. Kerro esimerkkejä ja tarinoita. Mieti vastaanottajaa ja esittele hänelle asiat ymmärrettävästi. Valitse innostavia ilmauksia ja värikkäitä verbejä.

Vältä kirjoittamisessa sudenkuoppia, jotka tekevät tekstistä raskasta luettavaa.

Seitsemän sudenkuoppaa

  1. Pitkät ja kankeat lauserakenteet
  2. Pitkät kappaleet
  3. Substantiivityyli
  4. Lauseenvastikkeet
  5. Määriteketjut
  6. Vierasperäiset sanat ja termit
  7. Pitkät yhdyssanat

Ota käyttöösi keinoja, jotka lisäävät tekstiin voimaa ja eloa.

Seitsemän suosikkia

  1. Yksinkertaiset lauseet ja virkkeet
  2. Vaihtelevan pituiset lauseet ja virkkeet
  3. Lyhyet kappaleet
  4. Sivulauseet
  5. Ilmaisuvoimaiset verbit
  6. Esimerkit
  7. Tarinat

Kun kirjoitat kansantajuisesti ja kiinnostavasti, tekstisi luetaan.

Tuija Metsäaho, viestinnän asiantuntija. Tutustu >>


Viestinnän voimatunnilla 28.2. Tuija Metsäaho kertoi, miten saat rentoutta kirjoittamiseen ja asiateksteistäsi selkeitä, luettavia ja ymmärrettäviä.

Katso voimatunnin tallenne

Jaa artikkeli

Haluatko oman kurssisi myyntiin?

Viestinnän tai markkinoinnin asiantuntija! Kun sinulla on idea ja kurssisisällöt, tarjoamme kodin kurssillesi. Viestintäkurssit.fi tavoittaa oppimisesta kiinnostuneet asiantuntijat.

Lue lisää ja tule mukaan!